Hurupuu Ky
Viholantie
79620 HUUTOKOSKI

Puh. 0400 327 300

 



 


TERVETULOA KOTISIVUILLEMME!


Hurupuu Ky on vuonna 1998 toimintansa aloittanut hirsirakentamiseen ja puusepäntöihin erikoistunut yritys. Kokemusta hirsirakentamisesta yrityksellämme on vuodesta 1985, jolloin ensimmäinen käsinveistämämme pyöröhirsihuvila valmistui.

Teemme hirsityöt perinteisesti käsin. Meilläkin olisi ollut mahdollisuus koneellistaa hirsityö, kuten monilla muillakin, mutta emme halunneet lähteä siihen. Tällöin olisimme luopuneet kaikkein omimmastamme eli todellisesta osaamisestamme ja laadun tekemisestä. Koneistamisen jälkeen meillä ei olisi mitään yksilöllistä, omaperäistä eikä perinteistä. Sulautuisimme hirsirakentamisen massaan - KIITOS EI.

Haluamme tehdä hirsityöt edelleen aidosti käsin perinteitä kunnioittaen. Se on yrityksemme ydinosaamista. Jokainen tekemämme hirsirakennus, oli kyseessä sitten omakotitalo, huvila tai koirankoppi, on varmasti yksilöllinen. Käsintehtynä kahta samanlaista ei ole eikä tule.

Tärkein yhteistyökumppanimme on tyytyväinen asiakas.

Toimimme asiakaslähtöisesti ja teemme rakennukset tilaajan suunnitelman, ideoiden ja toiveiden pohjalta. Kauttamme on mahdollista saada myös laadukasta suunnittelupalvelua sekä kaikkia hirsityövälineitä.

Ota yhteyttä ja esitä oma toiveesi tai ideasi niin tehdään yhdessä unelmistasi totta!